Kaikki ovat varmasti jo kuulleet tämän Rihannan ja Eminemin uuden biisin I Love The Way You Lie. Kuuntelin sitä äsken ja aloin miettimään milloin tajuamme jonkun mahdollisuuden menneen. Nintendo peleissähän sinulle ilmoitetaan kun kuolet, tiedät vieläpä monta elämää on jäljellä, mutta entä oikeassa elämässä. Voiko niin käydä ettet koskaan tajua tehneesi virhettä, tai menettäneesi mahdollisuuttasi iät ja ajat sitten? Entä jos elää koko elämänsä siinä luulossa ettei virhettä ole tapahtunut, että yhä on toivoa jäljellä ja sen takia kannattaa jatkaa taistelua. Häviääkö siinä sitten, vai voiko tämä valheessa eläminen olla itseasiassa parempi kuin todellisuus? Ainakin se varmasti saa elämän tuntumaan paljon sisällöllisemmältä ja elämisen arvoiselta. Itse ainakin kuolisin mielummin tietäen yrittäneeni kuin tietäen epäonnistuneeni.
Biisin kertosäe oli myös aika mielenkiintoinen. Just gonna stand there and watch me burn. But thats alright because I like the way it hurts. Miksi ihan oikeasti nautimme siitä kun meihin sattuu? En nyt puhu mistään itsensä fyysisestä satuttamisesta, kuten viiltelystä, vaan enemmänkin tästä henkisestä. Kuinka hyvältä välillä tuntuukaan saada kieriä itsesäälissä ja oikein lietsota sitä surua ajattelemalla vaan kaikkia niitä pahimpia asioita. Jokaisessa meissää asuu siis pieni masokisti, josta voisi mielestäni sanoa samalla lailla kuin tulesta, hyvä renki huono isäntä. Tämä itsesäälihän nimittäin antaa pohjan onnelle, jonka kaikki voivat tavoittaa vain päättämällä niin. Jos kumminkin päättää antaa tämän pienen masokistin ottaa vallan niin enää ei edes itsesääli auta. Yhtäkkiä huomaat kaiken olevan saman tekevää, mikään ei enää tunnu missäään ja siinä vaiheessa olisit varmasti valmis maksamaan siitä että olisit edes surullinen.
Jopas tuli taas diippailtua, syytän siitä tätä yöaikaa. Käykäähän kuuntelemassa jos ette olleet vielä kuulleet kyseistä kappaletta! Hyvää yötä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti