Tänään on ollut hyvä päivä. Ei mitenkään hurjan erikoinen, mutta hyvä kumminkin. Aamu alkoi ajotunnilla, joka sujui oikein näppärästi, vaikka muutaman virheen teinkin. Ajo-opettajani sanoi minun näyttävän aivan Lucia neidolta näin Lucian päivän kunniaksi, kerrankin jotain positiivistä, piristi! Tosiaan sen teorianhan pääsin sitten toisella kerralla läpi, helposti. 23.12 olisi sitten inssin vuoro, kieltämättä hieman pelottaa ja myös suututtaa, koska jos en jostain ylitsepääsemättömästä syystä pääsisikään läpi menee siinä sen päivän lisäksi koko joulu piloille! Yksikään inssittäjä ei voi olla niin julma. Ja sen vielä sanon, että on se ihan eri homma ajaa inssi jossain Vantaan perukoilla kuin Kallion ahtailla kaduilla missä kakkosvaihteelle siirtyminen varsinkin näin talvisaikaan on vain jäätänyt harhakuva. Mutta ainakin osaan sitten ajaa.
Toinen mukava asia oli tänään se, kun menimme ystävättäreni kanssa eräälle luokkalaisellemme opiskelemaan hieman normittamista sekä Pearsonin korrelaatiokerrointa. Luokkalaisemme kämppis teki meille oikeen maistuvaa jauhelihakastiketta ja etsimme kadonnutta laskinta ties kuinka kauan kunnes se löytyi sohvan välistä. Näin kuvailtuna ilta ei välttämättä kuulosta hirmuisen hauskalta spektaakkelilta, mutta oikein lystikästä meillä kumminkin oli. Jännä kun pienet asiat, niin kuin hyvä ruoka, saavat todella paljon paremmalle mielelle.
Onneksi koulua on enää 4 päivää ja sitä seuraa kuukauden joululoma, tulee tarpeeseen! Olisi paljon asioita mitkä vaatisivat selvittämistä ja aikaa. Toisaalta, johtaako samojen asioiden useampaan kertaan vatvominen ikinä parempaan lopputulokseen? Pitäisikö joidenkin asioiden vaan antaa olla. Tuli mieleen yläasteen biologian tunneilta sellainen käsite kuin luonnonvalinta. Toimiiko joku tälläinen automaattisuus myös ihmisten välisissä suhteissa, kannattaako toisista koittaa pitää kiinni kynsin ja hampain ja tavallaan tapella jotain sellaista vastaan mikä tuntuu jo olevan päätetty toisin jonkun muun toimesta? Itsehän en ole luovuttaja persoona, mutta sen tajuaminen, että on asioita joihin ei enää pysty itse mitenkään vaikuttamaan ärsyttää kyllä kovasti. Elämä on niin kovin hetkellistä, pitäisi vain ymmärtää nauttia joka hetkestä, koska milloinkaan ei tiedä, mikä on se viimeinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti