sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Aktiivinen viikonloppu

Takana aivan mahtava viikonloppu! Juuri tällaista tekemistä tähän väliin tarvitsikin, sai paljon uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia asioihin. Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry kutsui lauantaiksi kaikki aktiivit koulutukseen eräälle hotellille. Päivä sisälsi paljon uutta ja vähän vanhaakin mutta kaiken kaikkiaan asiaa tuli todella paljon ja 7 tuntia kestänyt luento-osuutemme ei oikeastaan riittänyt kuin alkuun pääsyyn. Koulutuksen tarkoituksena oli tehdä uusia linjauksia TROL:n toimintaan ja miettiä hieman tradenomien identiteettiä ja mainetta työelämässä. Tällä hetkellä kovinkaan moni ei tunnu tietävän mitä tradenomi tarkoittaa ja siksipä meillä onkin hyvä mahdollisuus luoda ammatti-imagollemme positiivinen kuva. Olemmehan kumminkin ehdottomasti alan ammattilaisia nimenomaan käytännön osaamisemme vuoksi, emmekä pelkästään teorioihin pohjautuvien tietojemme. En ala sen enempää vertailemaan tradenomia ja ekonomia, mutta sen vaan sanon etten vaihtaisia tradenomiopintojani yhdenkään ekonomin kanssa.
Luentojen jälkeen meillä oli sitten muutama tunti vapaata käydä saunassa ja kaupassa ja ottaa vähän lepoakin välillä. Kahdeksalta kumminkin alkoi illallinen joka tarjoiltiin tietenkin pöytiin. Ruoka oli erinomaista, mutta illallisesta hykerryttävän teki sitsien tyyppinen tunnelma juomalauluineen. Ei meinannut syömisestä tulla mitään kun koko aika sai kilistellä viinilasia ties millaisille värssyille. Ruokailun jälkeen olikin sitten aika verkostoitua muiden aktiivien kanssa. Koulutukseen nimittäin osallaistui tradenomiopiskelijoita ympäri Suomen ja nyt voi kyllä sanoa, että seuraa löytyy jokaisesta ilmansuunnasta. Ilta oli todella hauska, hotellin käytävät täytti riemullinen tunnelma joka jossain vaiheessa alkoi hieman ärsyttämään erästä hotellin työntekijää. Jorge ( keksimämme nimi ) tokaisi viisaasti jossain vaiheessa yötä että " Tämä ei ole mikään Silja Line, menkää hytteihinne siitä!". Se siitä uskottavuudesta.
Varsinkin tämän viikonlopun jälkeen aloin todella ihmettelemään sitä, kuinka joku voi opsikella osallistumatta mihinkään aktiivitoimintaan. En voisi kuvitellekaan opiskelumotivaationi pysyvän näin hyvänä ilman hallitusta ja tutorointia, ne ovat avanneet ovet niin moneen eri paikkaan ja niin monen eri ihmisen luo etten varmasti saa tälläisiä kokemuksia mistään muualta. Loppujen lopuksi juuri tuollaisilla kontakteilla ja tuollaisella tiedolla mitä tämäkin viikonloppu antoi on eniten väliä. Mitä sitten jos valmistuu 5 keskiarvon papereilla, mutta ei ole koko opiskeluaikana tutustunut yhteenkään kanssaihmiseen tai ymmärtänyt mitä hyötyä esimerkiksi työsuhdejäsenyydestä on. Meidän työllistymismarkkinoilla kilpailu on kumminkin kova ja siellä pärjää tasan ne jotka tietävät muutakin kuin kuinka hyödyntää khiin neliö-testiä jonkun tutkimuksen avaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti