Ensimmäiseksi on ihan pakko kerskailla, sillä olen nyt kolme päivää putkeen käynyt salilla ja vielä huomenna ehtii ennen viikonlopun kokousmatkaa Tukholmaan. Nyt kyllä saa kaikki epämääräinen lyllyvä aines kyytiä, en aio vastaanottaa alleja tässä iässä! Kädet ovatkin tajuttoman kipeät nostaessa, mutta se kertoo vain ahkeruudesta ja siitähän palkitaan. Melkein voisin sanoa tulosten näkyvän jo nyt, kerrassaan upeaa! Olen myös hienosti vähentänyt syömistä, varsinkin kaiken tarpeettoman makean ja pullamössöleivän, hyi! Söin äsken pienen palan Breik suklaata ja alkoi ällöttämään, ihan tuntee rasvan maun suussa ja kuinka se imeytyy kiinni joka kudokseen. Tiedän että viikonloppuinen Ruotsin reissumme vähän pilaa tätä hyvin alkanutta putkea, mutta ensi viikolla jatkan taas tehokkaasti ja samaan malliin!
Toinen ilon aihe, ajotunti meni tänään oikeen nappiin. Jopa ajomaikkani oli sitä mieltä, vaikka yleensä hänellä ei ole muuta kuin pädettävää jostain epäolennaisista asioista. Perjantaina olisi toisen inssin vuoro ja nyt on vähän sellainen kutina, että se voisi mennä läpi. Ei saa toivoa liikaa, mutta kyllä se olisi onnenpäivä jos saisin pitää ihka omaa ajokorttia kädessä ja lähteä laillisesti ajamaan. Huh, pökerryn jännityksestä!
Vuosi 2011 on kyllä alkanut hyvissä merkeissä. Tällä hetkellä oikeastaan mikään ei harmita ja odotan kaikkea tulevaa innolla joskin päätin, että nautin jokaisesta päivästä toi se tullessaan mitä vaan. Alku vuoden ehdoton lempparibändi on Florence and the machine, sillä naisella on kyllä uskomaton ääni ja hän on muutenkin tajuttoman kaunis. Drumming song on nyt ihan ykkönen! Vaikkakin myös Heavy in your arms saa aina aikaan volyymin nostamisen. Ihastuttavaa loppuviikkoa!
On hyvä, että olet alkanut urheilemaan, mutta muistahan, että anoreksia on vakava sairaus, johon et toivottavasti lankea...
VastaaPoistaOih sitä ei kyllä tarvitse pelätä, en nyt sentään luurangolta halua näyttää, mutta kiitoksia huolenpidosta!
VastaaPoista